Kuukauden audiomainos, marraskuu 2018

Kuukauden audiomainos, marraskuu 2018

Jos sinulla on sisaruksia, kinastelu lienee tuttua. Todennäköistä on, että olet kinastellut myös kumppanisi tai vanhempiesi kanssa - tai jopa hyvän ystäväsi kanssa. Kaikilla on käsitys siitä, mitä kinastelu on. Tapoja kinastella on monta, mutta yhteistä niissä on kuitenkin aina jännite kahden henkilön välillä. Ja tämä tekee siitä mielenkiintoista.

Kirjoitimme taannoin Radio Rockille spottisarjaa, jossa isä yritti opettaa pojallensa rock-musiikin totuuksia ja esikuvia. Ensimmäiset versiot olivat saarnaavia ja lähes monologeja, joissa isä vain paasaa pojallensa antamatta tälle suunvuoroa. Huomasimme nopeasti, että tämä konsepti ei toimi. Kun teimme siitä dialogin ja laitoimme pojan haastamaan isäänsä, siitä tuli heti mielenkiintoinen. Hahmojen välille syntyi jännite. Myöhemmin sarjaan kirjoitettiin mukaan myös isän poikaystävä, mutta se on jo eri tarina ja eri jännite.

Tämän kuukauden audiomainoksessa kahden hahmon välinen jännite on mielestäni erittäin onnistunut. Hahmot riitelevät kuin veljekset konsanaan, ja toinen väittää väkisin vastaan ihan vaan väittämisen halusta - ihan kuin 8-vuotias. Tähän kinasteluun voi mainiosti heittää sekaan mainostettavia asioita ja tavaroita, joka tekee niistä osan sujuvaa tarinaa.

Mielenkiintoista tässä on myös se, että tällä samalla konseptilla on tehty myös TV-mainokset, mutta siinä tämä konsepti ei mielestäni toimi sellaisella intensiteetillä, jonka pelkästään audion kuunteleminen voi tuottaa.

Kuukauden audiomainos on Verkkokauppa.comin “Vänkääjät”. Spotin voit kuunnella tästä:

Valitsemme joka kuukausi mielestämme parhaan audiomainoksen. Raatimme puheenjohtajana toimin minä (Head of audio production), ja raadin muina jäseninä ovat Kasper Kahila (Head of radio), Jussi Suvanto (Johtaja), Johannes Saukko (Sisältöjohtaja), äänituottajat Kimmo Saarelainen ja Ari Tuukkanen sekä kampanjasuunnittelijat Annika Isaksson ja Matias Dravantti. Lisäksi mukana on myös liuta muita vaihtuvia Nelonen Median perheenjäseniä ja –persoonia.

Radio- ja podcast-sovellus Supla on ladattu jo yli puoleen miljoonaan laitteeseen

Radio- ja podcast-sovellus Supla on ladattu jo yli puoleen miljoonaan laitteeseen

Musiikin syklisyydestä ja hittiradioformaateista

Musiikin syklisyydestä ja hittiradioformaateista