Kuuntelu liikuttaa mainosrahaa nyt kaikkialla

Kuuntelu liikuttaa mainosrahaa nyt kaikkialla

Bloggasin aiemmin suomalaisen radion menestyksen vuosista, ja syistä, jotka oman näkemykseni mukaan ovat johtaneet neljään peräkkäiseen ennätysvuoteen Suomessa.

On iloista huomata, että sama ilmiö, siis radion ja audion menestys, on tosiasia myös muilla markkinoilla. Mediatelin mukaan brittien radiotoimiala teki viime vuonna toisen ennätysvuoden peräkkäin. Iso-Britanniassa mainostajat sijoittivat radiomainontaan viime vuonna lähes 680 miljoonaa puntaa, joka vastaa noin 762 miljoonaa Euroa. Radiomainontaan käytettiin Briteissä viime vuonna 5,2% edellisvuotta enemmän. Erityisesti kasvua oli valtakunnallisessa spottimainonnassa ja digitaalisessa mainonnassa.

Ja digitaalinen onkin se, jossa meilläkin on paljon odotuksia. Oma podcast-palvelumme Supla on kasvanut jo melkoiseksi markkinan järkäleeksi Suomessa, sillä Suplaa käyttää jo yli 300 000 uniikkia kuuntelijaa kuukaudessa. Se, missä olemme Iso-Britanniaa jäljessä, ovat älykaiuttimet, jollainen arvioidaan löytyvän UK:ssa jo 40% kotitalouksia tämän vuoden aikana! Se on massiivinen korvien valtaus ja muuttaa tapaamme kuluttaa audiota ja käyttää ääntä.

Iso-Britanniassa arvioidaankin, että kyseessä on iso kulttuurinen muutos, jonka myötä mainostajat tunnistavat entistä paremmin mahdollisuuden puhua suoraan kuluttajan korvaan, vahvistaen näin tunnesidettä kuuntelijaan.

Hienosti sanottu, helppo yhtyä.

Rock-risteilyt loivat pohjan kasvavalle tapahtumatoiminnalle

Rock-risteilyt loivat pohjan kasvavalle tapahtumatoiminnalle

Aamulypsyä jo 2000 lähetystä!

Aamulypsyä jo 2000 lähetystä!