Suplan kevät lukuina, 8 faktaa

Suplan kevät lukuina, 8 faktaa

Onpas muuten ollut hyvä kevät podcasteille ja Suplalle. Somepuheissa taisi jo vuosi 2015 olla ”podcastien vuosi”. Sitten 2016. Ja 2017. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, kuten sanotaan. Mutta nyt on jotenkin sellainen olo, että suuri läpimurto Suomessa olisi vihdoin käsillä!

Meille tämä näkyy tietenkin ennen kaikkea Suplan tulosten jatkuvana paranemisena. Keräsin yhteen joitain merkkejä siitä, mitä tahtia podcast-valtatiellä juuri nyt painellaan.

1) Suplan iOS- ja Android-sovelluksia on ladattu sovelluskaupoista jo 416 000 kertaa

2) Suplalla on kk-käyttäjiä selvästi yli 300 000, tätä kirjoittaessa viimeisen 30 päivän aikana jo 353 000 uniikkia käyttäjää

3) Viikkokäyttäjiä taas on se noin 150 000, viime viikolla tarkalleen 151 763 uniikkia käyttäjää

4) Tämän vuoden aikana olemme tuoneet Suplaan 12 kokonaan uutta podcast-sarjaa, ja tietenkin vanhoista suosikeista uusia kausia

5) Naiset ovat tänä keväänä löytäneet podcastit, kuten Suplan tuottaja Annika Takaniemi postauksessaan kirjoitti. Suplan käyttäjistä tällä hetkellä 54% on naisia, kun lukema oli vielä viime syksynä toisin päin.

6) Suurin ikäryhmä Suplassa ovat 25-34-vuotiaat, mutta heti toiseksi suurimpana ryhmänä tulevat 35-44-vuotiaat. Suplaa käytetään paljon 18-54-vuotiaissa, eli podcastit eivät ole vain kapean ryhmän juttu

7) Suplan podcasteja käynnistetään nyt viikossa yli 800 000 kertaa, ja siihen päälle nettiradiostartit yli 300 000 kertaa. 1,1 miljoonaa sisältökäynnistystä viikossa

8) Suplassa käytetty aika on tosi kova: Viimeisen 30 päivän aikana yksi käyttökerta Suplassa on kestänyt keskimäärin 48 minuuttia

Kun ottaa huomioon, että kuluttajalle on tarjolla myös reilu kasa indie-podcasteja eri puolilla podcast-sfääriä, ja lisää kotimaista tuotantoa syntyy jatkuvasti, niin voisiko jo alkaa puhua lopullisesta läpimurrosta? Olisiko tää jo kohta ihan mainstreamia?

Minä uskon podcasteihin ja toivon läpimurron olevan totta. Tarjolla on niin paljon naurattavaa, koskettavaa, ymmärrystä lisäävää, osaamista kasvattavaa ja tietoa välittävää laatusisältöä, että olisi sääli jäädä siitä paitsi. Olkoon 2018 vihdoin se suuren läpimurron hetki. Se oikea ”podcastien vuosi”.

Kesä on radion aikaa, näin mainostaja hyötyy siitä

Kesä on radion aikaa, näin mainostaja hyötyy siitä

Ysärikansa sai kodin!

Ysärikansa sai kodin!