Kaalimato ja Radio Rockin Naku-uinti

Kaalimato ja Radio Rockin Naku-uinti

Kaalimadon mainokset ovat meille kaikille varmasti jo tuttu juttu, mutta edelleen käyttäessäni heitä esimerkkinä kuulen hymähdyksiä. Tosiasia kuitenkin on se, että Kaalimato on rakentanut melkein koko bränditunnettuutensa puhtaasti äänimainonnan avulla ja erinomaisen tunnettavuuden ovat aikaansaaneetkin. Tämä on esimerkillinen osoitus siitä miten brändin voi rakentaa yksinomaan äänimainonnan keinoin – unohtamatta loistavia taktisia saavutuksia ja sitä miten vahvasti äänimainonta ohjaa verkkoon. Usein kuulee että ”Kaalimato on tuttu telkusta”. Totuus on kuitenkin nimenomaan se, että vahvan äänimainonnan avulla he ovat pystyneet luomaan mielikuvan ison TV-mainostajan roolista todellisten TV-kustannusten näytellessä murto-osaa markkinointibudjetissa.

Alan mainontaa on rajoitettu monella tapaan ja Kaalimato joutuukin kehittämään yhä luovempia tapoja, vaikuttaakseen kuluttajiin heille asetettujen raamien rajoissa. Ratkaisuna yritys on luonut oivallisen konseptin, jossa käytännössä tuotteita, tuote tarjontaa tai hintoja ei juurikaan tuoda esille vaan keskitytään puhtaasti brändiin. Mainonta perustuu myös koviin OTH-lukuihin (opportunity to hear) millä tähdätään siihen, että silloin kun kuluttajalla syntyy tarve on Kaalimadon brändi varmasti ensimmäisenä mielessä. Kaalimadon lyhyen ytimekkäät ja hauskan kaksimieliset äänimainokset saavat valtaosan ihmisistä nauramaan ja niistä herää positiivisia tunteita. Tässä kannattaa huomioida se että varsinkin radio on alusta, missä asioita voi tehdä hauskalla tavalla, mutta kuitenkin tosissaan. Kuunnellessa Kaalimadon mainontaa huomaa myös, ettei mainoksien tarvitse olla pitkiä vaan tärkeintä on, että konsepti on mietitty ja huolella hiottu.

pevikka_naku.jpg

Yritys toimii vain verkkokauppana eikä kivijalkoja ole ja Kaalimadolla heräsikin tahtotila tuoda brändi lähemmäksi kuluttajaa eikä piiloutua verkkoon. Kaalimatoa on aina mainostettu hauskasti ja erottuvasti. Selvää oli siis heti, että rakennetaan hyväntuulinen, huumorilla höystetty ilmiö, johon kohderyhmä voi osallistua ja joka sopii luontevasti Kaalimadon imagoon. Samaan aikaan Radio Rock suunnitteli naku-uinti tapahtumaa, joka jatkaisi luontevasti Radio Rockin Nakujuoksu-tapahtumaa. Tästä löytyikin total match ja syntyi ennennäkemätön sisältöyhteistyö, kun Kaalimato lähti hakemaan naku-uinnin virallista Guinness World Records -maailmanennätystä Suomeen yhdessä Radio Rockin kanssa.

Huumorilla lähemmäksi kohderyhmää

”Radio Rock ja Kaalimato haluavat Naku-uinnin virallisen Guinness World Records ennätyksen Suomeen – tule sinäkin mukaan maailmanennätyksen tekemiseen!”, kuulutti kampanjan keulahahmo, Radio Rockin iltapäiväjuontaja Marce Rendic.

Haluttu ja hyväntuulinen ilmiö oli jo luotu kun vuonna 2017 kampanja oli käynnissä kolmatta kertaa, mutta maailmanennätys uupui vielä. Kaksi ensimmäistä ennätysyritystapahtumaa oli toteutettu Helsingissä. Tällä kertaa yhteistyökumppaniksi valikoitui Joensuun Ilosaarirock, missä naku-uinnin maailmanennätystä yritettäisiin kolmatta kertaa.

Kampanja toteutettiin monipuolisena sisältöyhteistyönä Radio Rockin kanssa. Haettaessa rohkeaa miesasennetta on Radio Rock ainoa oikea ratkaisu, jonka mainonta tavoittaa lähes 750 000 suomalaista viikoittain. Radio Rockin kuuntelijoista löytyi juuri oikeanlaista nakuasennetta. Kampanjassa hyödynnettiin niin toimitusta kuin Radio Rockin nettisaittia ja some-ryhmiä sekä Sanoman verkostoa.

Neljän viikon aikana Radio Rockilla esitettiin promospotteja, ohjelmayhteistyötunnisteita ja yhteistyö mainittiin joka arkipäivä. Kuuntelijat aktivointiin ilmoittautumaan mukaan  kampanjasivulla. Radiorock.fi:ssä näytettiin promootioboksia ja Radio Rockin some-ryhmät Facebookissa ja Instagramissa valjastettiin naku-uinnin asialle. Kampanjan näkyvyyttä vahvistettiin ohjaavilla elementeillä Sanoman verkostossa. Kaalimato oli vahvasti esillä tapahtuman visuaalisessa ilmeessä. Kaikki naku-uimarit olivat myös pukeutuneet viralliseen maailman-ennätysyritys-asuun, Kaalimato-pipoihin! Ilosaarirockissa 2017 tehtiin epävirallinen naku-uinnin maailmanennätys 789 rohkean naku-uimarin voimin. Guinness kuitenkin hylkäsi virallisen ennätyksen koska kaksi uimaria nousi vedestä liian aikaisin.

nakuuinti_ilosaari_faceen.jpg

 

Saimme synnytettyä todellisen ilmiön, johon kohderyhmä osallistui innokkaasti. Brändi pääsi lähemmäksi kohderyhmää hauskalla ja erottuvalla tavalla ja loimme muistoja ja mielikuvia huumoria unohtamatta. Saimme myös tuotua Kaalimadon brändiä lähemmäksi kuluttajia. Naku-uinti sai huomiota mm. Yle Uutisissa ja oli Yle Newsin viime vuoden luetuin juttu. Myös lukuisat muut uutismediat nostivat aihetta videoiden kera mm. IS, IL ja kansanvälisesti BBC News.

Ps. Olisi ihme ellei myös tänä vuonna nakuilla Ilosaaressa ja laitetaan maailmankirjat vihdoin virallisesti uusiksi!

Some sydän radio = Suomipopin Valittu

Some sydän radio = Suomipopin Valittu

3 tapaa tehdä aamushow

3 tapaa tehdä aamushow