Some sydän radio = Suomipopin Valittu

Some sydän radio = Suomipopin Valittu

On kyllä jännä se tunne, kun jokin hartaasti suunniteltu, odotettu, jännitetty on viimein todellisuutta. Tällä viikolla tää jännitys ja tunne on purkautunut, kun maaliskuusta asti väännetty, suunniteltu ja tuotettu Radio Suomipopin Valittu –kilpailu on käynnistynyt.

Kuten niin monesti, myös tää kisa on aiemmin tehty ”maailmalla”, tarkemmin sanottuna Irlannissa, missä Red FM oli toteuttanut ”The Chosen One” –kilpailun aikaisemmin suurella menestyksellä. Itse kuulin konseptista Radiodays-seminaarissa Wienissä maaliskuussa, rakastuimme konseptiin ja muutimme Suomipopin kevään suunnitelmia sen verran, että saimme tämän keissin mukaan. Kuten hyvät tv-formaatit, myös konsepti-ideat lähetyksiin kiertävät usein ympäri maailmaa.

Suomipopin Valitun ideana on se, että kanavan someseuraajien joukosta, joita muuten on aivan järjetön määrä, valitaan yksi henkilö, josta taajuudella aletaan kerran tunnissa kertoa vihjeitä. Valitun pitää siis tunnistaa itsensä, ja soittaa studioon voittaakseen. Juju on siinä, että kun aamulla vihjeitä aletaan kertoa on potissa 2000€ rahnaa, mutta päivän edetessä jokainen vihje pudottaa potissa olevaa summaa 100€ alaspäin. Mitä nopeammin itsensä tunnistaa, sitä isomman potin voittaa.

Kisa alkoi siis eilen ja miten se alkoikaan! Miina voitti 1700€ ja voitto meni tunteisiin niin Miinalla, kuin meillä toimituksessakin. Isoja yllätyksiä, isoja tunteita, radio <3

Torille: Radio Suomipop palasi kaupallisten radioiden tavoittavimmaksi!

Torille: Radio Suomipop palasi kaupallisten radioiden tavoittavimmaksi!

Kaalimato ja Radio Rockin Naku-uinti

Kaalimato ja Radio Rockin Naku-uinti